Virontörmänkadulla Tampereen Tesomalla on käynnissä suomalaiseen syksyyn kuuluva metsästysoperaatio. Hyytävä tuuli pyörittää ja ripottelee isolla kouralla vaahteran ja koivunlehtiä pitkin pihoja. Kun puhuri hiipuu, märät koivun ja vaahteranlehden liimautuvat toisiinsa ja karkeaan asvalttiin.
- Perässä mennään ja pois yritetään saada ennen lumen tuloa, huikkaa Lännen Kiinteistöpalvelu Oy:n ulkoaluevastaava Ari Saarela. Tuulisena iltapäivänä jahdissa on mukana kaksi Wille 655 -monitoimikonetta, keräävät lehtiharjat ja palakuvioiset Nokian TRI 2 -renkaat. Keskisuurella kiinteistöpalveluyrityksellä on toimintaa neljän kunnan alueella. Kiinteistönhoito- ja isännöintipalveluita pyörittävää henkilöstöä on yli neljäkymmentä. Piha- ja viheralueiden hoitamisessa Lännen Kiinteistöpalvelussa on käytössä 12 omaa työkonetta, koneista lähes kaikki rullaavat Nokian renkailla.
Pito on ykkönen
- Pito on meillä se ykkösjuttu. Kun syksy kääntyy talveksi ja näitäkin koneita käytetään auraukseen ja hiekoitukseen, on tärkeää, että rengas pitää myös sivuttain. Aina ei voida mennä suoraan tai vauhdilla vaan pitää mennä myös viistosti, vuodenaikojen vaihtelusta ja itsenäisestä työstä pitävä Saarela selvittää. Tarkkaa pitoa kaivataan erityisesti parkkiruutujen aurauksessa. Jäisillä pihoilla pujotellessa ei sovi luistella. Omistajat kun vierastavat vauhtiraitoja autojensa kyljissä.
Seis sutimiselle Auratessa pitää voida edetä myös ripeästi. Ärräpäitä tulee, jos kone vain sutii paikallaan eikä sen kanssa pääse liikenteeseen.
- Jos rengas ei lunta auratessa pidä, vaan pyörii paikallaan niin yhdessä kohteessa menee aikaa viisi tai kuusi minuuttia enemmän kuin pitäisi. Pyrypäivinä yhdellä koneella aurataan 12 tuntia. Näin ollen joka päivästä menee hukkaan yhden tunnin työ.
Saarelan mukaan Nokian TRI 2 -renkaiden kanssa ei ole koskaan ollut ongelmia. Rengas pitää hankalissakin paikoissa ja kestää kiitettävästi kovassakin käytössä.
- Vuosittain meille tulee koneelle ja renkaille noin 1000 - 1200 käyttötuntia. Renkaita on tarvinnut vaihtaa vasta siinä vaiheessa, kun käyttötunteja on takana suunnilleen 6 000, Saarela laskee.
- Siinä vaiheessa vaihdetaan jo monesti myös konetta. Renkaita ei ole vaihdettu nokialaisista mihinkään, kun parempia ei ole olemassa.
Jämäkkä rengas Syksyinen lehtien metsästys ei ole mikään pikku-urakka. Yli 25 vuotta kiinteistöalan töissä viihtyneen Saarelan hallinnassa on Tesoman alueella lähes 170 kiinteistöä, osassa kiinteistöjä vielä useampia taloja. Vauhdikas kaarto siirtolavan lähituntumaan. Lehtien kerääjä ylös, ja saalis alas. On pienen tauon aika.
- Näissä jousittamattomissa koneissa ei mielestäni renkaan ajomukavuus ole niin tärkeä, Saarela sanoo Willen kyydissä istuessaan. Enemmän hän arvostaa Nokian TRI 2 -renkaiden hyvää kantavuutta ja jämäkkyyttä, kun kauhalla kiidätetään muutamaa kuutiota hiekkaa tai sepeliä.
- Tai kun talviaikaan koneessa on aura ja hiekoitin. Silloin painoa on noin 7 000 kg. Voi sanoa, että silloin kone painaa eikä ole varaa lähteä liitelemään.
Lisää aiheesta:
Nokian Country King >>
Tehoa ja monipuolisuutta urakoitsijan arkeen - Nokian TRI 2:n kokovalikoima täydentyy >>
| 

|