Nokian Raskaat Renkaat on toiminut oman alansa suurimman valmistajan John Deere Forestry Oy:n tavarantoimittajana jo 1970-luvulta lähtien. Pitkän yhteistyön on mahdollistanut molempien halu tehdä laadukasta työtä ja menestyä. John Deere Forestry on maailman johtava metsä- ja maatalouskoneiden valmistaja sekä merkittävä maansiirto- ja ympäristökoneiden toimittaja. Yhtiö on rakentanut toimintansa aina rehellisyyden, laadun, sitoutumisen ja uudistumisen päälle. Samoja arvoja edellytetään myös yhteistyökumppaneilta. - Arvioimme tavarantoimittajamme käytännön tasolla kaksi kertaa vuodessa. Arvioitavia tekijöitä ovat laatu, toimitusvarmuus, tekninen tuki, yhteistyön aste ja kustannusten hallinta. Nokian Raskaat Renkaat on pysynyt tasaisesti asteikon kärkipäässä eli partner-tasolla, kertoo John Deere Forestry Oy:n strategisen hankintatoimen päällikkö Ilpo Orell. Ostajan näkökulmasta ihanneratkaisu John Deere Forestryn osuus maailman metsäkonemarkkinoista on yli 40 prosenttia ja keskimäärin 95 prosentissa yrityksen koneista on Nokian metsäkonerenkaat. Yritysten yhteistyöllä on mainittavan pitkä historia, sillä Nokian Raskaat Renkaat on toiminut 1970-luvulta asti tavantoimittajana John Deere Forestrylle. Ilpo Orell toteaa ettei tiivis kumppanuus ole mahdollista ilman avointa kommunikaatiota ja täyttä luottamusta. Yhdistävillä tekijöillä, kuten markkinajohtajuudella, laadukkailla, turvallisilla ja ympäristöystävällisillä valinnoilla on myös oma merkittävä painoarvonsa. - Luotettavuuden ja turvallisuuden ohella renkaiden vaikutus koneidemme pakokaasupäästöihin ja polttoaineen kulutukseen ovat meille erityisen tärkeitä asioita. Kun koneitamme käytetään päivittäin 10-12 tuntia, polttoainekulutuksella on yhä merkittävämpi osa ostopäätöksissä, Orell jatkaa. John Deere Forestryn ostaja Jaakko Ahon mukaan yhdessä aikaansaatu lopputulos on ostajan näkökulmasta ihanneratkaisu. - Valmistamme keskimäärin kahdeksan konetta päivässä, joista jokaiselle on olemassa asiakastilaus. Yhdessä kehittämämme integroidun logistiikkajärjestelmän avulla Nokian Raskaat Renkaat saavat tilaustiedot suoraan meidän tuotantotietokannasta. Valmiiksi vanteille asennetut renkaat toimitetaan Joensuun tehtaallemme edellisenä päivänä lukumäärä-, kone- ja sarjanumerokohtaisesti merkittyinä. Toimituksia tehdään päivittäin, eikä arvokkaita neliöitä ja pääomaa tarvitse sitoa turhaan varastointiin, Aho konkretisoi. Nokian Raskaiden Renkaiden myyntipäällikkö Kalevi Tuomaisen mukaan logistiikan kehittäminen on ollut sekä haastavaa että mielenkiintoista. Sähköinen tiedonsiirto nopeuttaa käytännön prosesseja ja hyödyttää molempia toimijoita. Kaikki lähtee aidosta asiakastarpeesta Liiketoimintaympäristön asettamat vaatimukset kiristyvät koko ajan ja siksi toimitus- ja läpimenoaikojen lyhentäminen on jatkuva haaste. Myös tuotekehityksessä pitäisi pysyä aina askeleen edellä. - Tuotekehityksemme on John Deere Forestryn vastaavan yksikön kanssa suorassa yhteydessä. Näin saamme kehitettyä vaativia erikoisrenkaita aidon asiakastarpeen pohjalta, Tuomainen sanoo. Yhteistyötä tehdään myös markkinoinnin ja etenkin jälkimarkkinoinnin puolella. Loppuasiakkaille näkyvimmät yhteistyömuodot ovat tekninen asiakaspalvelu, koulutus ja huolto. Tuomainen lisää, että jälkimarkkinoiden hoitoon ja tekniseen tuotetukeen aiotaan jatkossa Nokian Raskailla Renkailla kehittää mm. hyödyntämällä Vianor-ketjun tukea. John Deere Forestryn teknisen asiakaspalvelun näkökulmasta Vianor-myyntiketjun laajentuminen on positiivinen kehityssuunta. - Tarvitsipa asiakkaamme apua missä päin maailmaa tahansa, Nokian Raskaat Renkaat pitää heidät puolestamme tyytyväisinä. Säännöllisen raportoinnin ansiosta saamme arvokasta tietoa kentältä ja sen avulla voimme edelleen parantaa asiakastyytyväisyyttämme, Jaakko Aho kertoo. - Kun asiakas ostaa meiltä koneen, hän voi luottaa siihen, että kaikki osat sopivat saumattomasti yhteen. Se on lisäksi tärkeä turvallisuustekijä, Orell lisää. Suuntaviivat tulevaisuudelle Turvallisuustekijät on ja pysyy Nokian Raskailla Renkailla ajankohtaisena aiheena. Kalevi Tuomainen kertoo, että töitä tehdään parasta aikaa mm. renkaiden kuljetusten aikaisten paineiden kanssa. Onnettomuustilanteessa suurilla paineilla paineistetut renkaat ovat riskitekijä. Siksi kuljetuksissa pyritään mahdollisimman alhaisiin paineisiin. - Suunnittelemme parhaillaan konekohtaisia paineistusohjeita, joissa kerrotaan tarkasti mm. vanteille noston, kuljetuksen ja käytön aikaiset suosituspaineet. Kuljetuksen ajaksi renkaat paineistetaan jatkossa eturenkaiden paineen mukaisesti ja kokoonpanossa painetta lisätään ainoastaan takatelin pyöriin. Tämä lisää turvallisuutta ja säästää kallista aikaa kokoonpanossa. John Deere Forestryn Ilpo Orellin ja Jaakko Ahon mukaan ratkaisu lisää merkittävällä tavalla työturvallisuutta ja nopeuttaa läpimenoprosessia parhaimmillaan jopa 1,5 tuntia. - Me molemmat yritykset luomme suuntaviivoja metsäkonealan tulevaisuuden ratkaisuille. Lopputulos on taattu, kun kaksi maailman parasta osaajaa on yhdessä. John Deere Forestry katsoo mielellään tulevaisuuteen yhdessä Nokian Raskaiden Renkaiden kanssa, Orell toteaa. www.deere.com >>
|



|